Arki tempaisi taas mukaansa, syyskuun lopussa enemmän työpäiviä kun normikuussa koko kuun aikana, ja vielä tuollaisia joissa joutuu ajamaan sinne ja tänne. Nyt taas hiukan rauhoittuu, jouluun asti.
Leivottiin lasten kanssa omenapiirakka uudessa talo&koti lehdessä olleella kinuskikissan ohjeella. Olisi ehdottomasti kaivannut vaniljakastikkeen, mutta kun en jaksanut alkaa tekemään mentiin kauravaniljajugurtilla ja kaikille uppos.
Nuo ruskan värit ovat kyllä niin mahtavia, tuo saskatooni, jota meillä on ihan joka puolella ottaa niin kauniin punaisen värin kyllä syksyllä että ei niitä hävittää raaski. Mä oon hiukan allerginen keltaiselle ja siksi on hyvä että pihalla on jonkun muun väriset raamit syksyisin kuin keltaiset.
Tipuset ovat kasvaneet jo ihan pieniksi minikanoiksi ja kukoiksi. Kaksi kukkoa ja viisi kanaa, tosi hyvä suhde. Kanat saavat jäädä meille asustelemaan, kukoista ehkä toinen, tai sitten ei kumpikaan. Nykyinen kukko on ihan kiva ja kelpo kukko, mutta toinen silmä on sokea ja se hiukan hankaloittaa sen eloa. Jossei se vaivaisi ei se haittaisi, mutta taas jouduin sitä putsailemaan ja siitä kukko ei tykkää. Tipujen emo Maire Metsäkana oli aivan hurjan häijy kun asustivat tipuille tarkoitetussa pikkukanalassa, hyökki kaikkien päälle silloinkin kun vei ruokaa. Luulin jo että tiput oppivat vain pelkäämään ihmistä ja väistämään. Mutta kun päästin ne kanalaan muiden sekaan ja olen antanut kuljeskella päivisin kotona ollessamme vapaana ne ovatkin oikein hyvin oppineet kuka ruokkii ja päästävät jo lähelleen aika hyvin. Mairekin lopetti psykoottisen toimintansa, oli varmaan stressaantunut suuresta vastuusta yksinään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti