torstai 31. elokuuta 2017

Eteinen



Keväällä kirjoittelin eteisen valmistumisen olevan ykkösenä listalla tänä kesänä. Kesästä valtaosa on takana, valmista ei ole, mutta ollaan aika pitkällä, ainakin kevääseen verrattuna. Rapputhan me purettiin kun lattiaa laitettiin, nyt ne on palautettu paikoilleen ja maalattukin pariin kertaan. Tuonne rappujen alla olevaan osioon tuli muovimatto koska siellä on paikka pesukoneelle, laitamme sinne myös ainakin toisen pakastimen.



Ikkunan yläpuolella olevaan osioon laitettiin ystävän vanhasta talosta löytynyt tapetti johon rakastuin ensisilmäyksellä. Ihanat sävyt ja ihanat kukat. Vehnäjauholiisterillä laitettiin seinään niinkuin meillä aina. Kesän tärkein hankinta on ehdottomasti uusi porakaivo. Vanhaa kaivoa olimme elvyttäneet jo kaksi kertaa ja kun taas alkoi hanasta tulemaan mutaa sillä tavalla, että olimme vallan kantoveden varassa piti alkaa tehdä päätöksiä. Nyt pihalla nököttää uutukainen kaivo, 189 metriä pitkä ja vetttä tulee, kirkasta ja kaunista. Putket on osin vielä liittämättä mutta elän toivossa että muutaman päivän tai viikon sisällä olisi pesukonekin vihdoin täällä. 


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ompeluja


Leikkasin kankaita oikein sarjassa ja ompelinkin heti. Ostin Paapiin possupussin ja siellä olleet kankaat herättivät hurjan inspiraation. Sain joululahjaksi Paapiin kaavakirjan niin korkkasin samalla sen. Keskimmäinen sai ylhäällä olevat paidan ja topin. Paidan hän itse pyysi, ja valkkasi mallinkin, topin tein esikoisen paidan jämistä. Turkoosi riitti juuri ja juuri molempiin. 


Esikoiselle kaksi t- paitaa, kaapista sai ottaa aika monta liian pieneksi käynyttä pois, tilalle sopivampaa. Tein Paapiin kirjasta koolla 140, se on ihan hyvä, mutta seuraavaksi taidan hiukan suurentaa, vaikka seuraavaan kokoon niin menee pidempään.  


Tässä kootut kankaan, pandan ostin ompelukaverilta ja siitä riitti vain etukappaleelle ja toiseen hihaan. Perusmusta lisäksi, takakappaleen yläosaan pikkupala toista pandaa kun mustakin loppui ja helmaan pieni lisäys oman vanhan hameen helmasta. Keskimmäinen tämän omi, menisi molemmille tytöille, tein koon 140, vähän reilu tytöille. 



Nämä kiilahameet suorastaan vaadittiin kun ne pyörii. Ovat kyllä tosi kivat päällä, pitää vaan seuraavat vastaavat tehdä ohjeen mukaan ja silittää se tukipala noihin kiilojen päätteisiin niin tulee hyvät.



Tämä oli nuorimmaisen Polarn o Pyretin mekko, sellainen kokomekko, ostin sen hänelle kirpulta keväällä ja se on ollut jatkuvasti päällä siitä asti. Kunnes se jäi kiinni frisbeekoriin ja siihen tuli hirveä palkeenkieli. En saanut sitä korjattua, mutta pätkäisin poikki ja tein puolihameen resorin avulla. Se ei ole enää yhtä haluttu mutta kuulemma kelpaa kyllä.


Pipot surautin pois tuunauspinosta. Molemmat kuosit oli tyttöjen edellisen koon vaatteita, hirmu tykättyjä ja kovin pidettyjä. Kirpulle ei kannattanut viedä kun käyttö näkyi, ei näy näissä kun leikkasi sopivasti. Vuorit merinovillaa varastojen uumenista.


Hippikukka kaapista tunikaksi, kuopus taisi tämän napata kun ei saanut sitä pandaa. Tosi kiva malli, näitä voisi tehdä lisääkin. Alla vielä tilkuista pikkarit kun juuri ja juuri riitti.



Puolihame ufopinosta viimeistelyyn. Laitoin pitsin helmaan, ei ollut paljoa jäänyt kesken. Alla 164/170 kokoisesta vaatteesta 134/140 pienennetty mekko. Tykästyin kuosiin, mutten viitsinyt hillota kaapissa niin kauaa. Tyttökin tykkäsi, keskimmäiselle menee.