sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Sähköä


Meillä kävi sähkömies katselemassa mitä on tulossa. Ei ole kuulemma ehkä koskaan nähnyt yhtä vanhoja sähköjä kuin  nämä. Talossa oli niin paljon epämääräisiä virityksiä, että sähköt on varmuuden vuoksi olleet pois päältä. Sähkömies poisti nyt kaiken vanhan, tarkisti kaapin ja laittoi noi väliaikaiset pistorasiat jotta voimme käyttää sähköjä ennen kuin kaappi siirtyy uuteen paikkaan ja kytketään muutenkin uudet systeemit joka paikkaan. Yläkuvassa olevan kaltaisia virityksiä oli lähes joka huoneessa, ne olivat myös täynnä purua ja pölyä, ja oli sanomattakin  selvää että kaikki uusitaan. Olemme kovasti pohtineet sähköistyksen toteutustapaa, näkyville, piiloon vai sekä että. Minkälaiset rasiat ja kuinka paljon yms.  Alamme kallistumaan osin piiloon oisin näkyville systteemiin ja ostimme ensimmäisen kytkimen malliksikin jo, päädyimme upotettuun bakeliittiin, vaikka posliinisetkin olivat hyvä vaihtoehto.