Joulun jälkeen

Perheviikonloppu, pikkukissi pääsi ulos haistelemaan, tehtiin metsäretkiä, Maija- kissa tietty taas mukana. Grillattiin makkaraa ja hakattiin halkoja, mitä muuta sitä vapaalla. Oltiin ulkona koko valoisa aika. Käsissä tuntuu kirveen heiluttelu. Aamusta siivottiin joulu pois, kuusi lensi ensimmäisenä ja muu jouluinen heti perässä, jouluisella alalla ollessa sitä ei jaksa enää tapanin jälkeen katsella. 

Tarinaa

Jotain pitää tulla turisemaan ettei vallan unohdu. Kuvat jo hetki sitten otettuja, eilen viimein satoi lunta niin että jäi maahankin, mutta puhelimen varmuuskopiointi toimii niin hataalla ettei tämän päivän kuvia saa ilman kikkailuja tänne heti. Callunat rappulta on kyllä niin kovin kauniit vieläkin, kiitos kostean syksyn.

Päiväkävelyä lähimetsissä. Meillä on onni asua keskellä niin kauniita metsiä että oikein pakahtuu. Helppokulkuista ja vaihtelevaa maastoa joka puolella mihin katsoo. Hassu kissa, Maija nimeltään on usein mukana lenkillä. Kodin jäätyä taakse se maukuu säännöllisesti, ilmeisesti yrittää saada meitä kääntymään, mutta kulkee uskollisesti perässä kuin koira ja kun tullaan takaisin tuttuihin maisemiin singahtaa kotirapulle odottamaan. Sillä on ihana tuo hännänpää, kuin pieni valo.

Huvimaja edustalle rinteeseen laitoin pikkukuusia callunoiden kanssa samaan istutukseen. Tuo kivasti korkeutta ja näköä pienellä vaivalla ja edullisesti.

Neuletakki

Neuloin tytölle kesällä sinisen palmikkoneuletakin ja poika kysyi silloin, koska hän saa omansa. Nyt sai. Hän sai itse valita värin ja tyylin, ja halusi samanlaisen kuin olin hänelle joskus parivuotiaana virkannut. Nyt en lähtenyt virkkaamaan vaan neuloin helmasta ylöspäin yhtenä kappaleena, hihat ominaan ja yhdistin ne alaosaan. En kauheasti tykkää lapsilla vaatteista jotka ovat leveitä, varmaan koska lapseni ovat aika kapoisia ja siksi tein tämänkin pitkäksi ja kapeaksi, menee pitkään.

Kuvia on lähes mahdoton ottaa ilman tätä pikkuassistenttia. Vauhtia on löytynyt ihan kiitettävästi eli lääkekuuri taitaa tehota.

Käsillätehtyä, mutta ei remonttia

Kovin vähän ehdin nyt ompelemaan, koska koneet on vanhalla talolla ja siellä ei hurjasti aikaa vietetä. Tarpeeseen piti kuitenkin käydä surauttamassa kauluri kuopukselle. Isommat on tällaisen ison kaulurin saaneet jo pari vuotta sitten, mutta nuorimmalla oli vauvakoko, joka nyt oli auttamattomasti liian pieni. Sai itse valita kankaan varastoista ja surauteltiin yhdessä. Malli on omakehittelemäni ja tykkään sitä kovin, helppo tehdä, kankaasta ei mene hukkaa ja käytännöllinen, lämmittää selkääkin kun takalipare on pitkähkö.

Oih ostos, Hoya linearis, himalajanposliinikukka. Muutamia vuosia sitten se kuului joka kaupan valikoimaan ja minullakin oli se. Tapoin omani ja totesin ettei uuden löytäminen olekaan kovin helppoa. Nyt löytyi sopivaan hintaan ja juuri sopivan kokoinenkin. Kukkikin vielä tullessaan, mutta nyt totuttelee uuteen asuinpaikkaan. Saattaa olla että siirrän sen vielä johonkin pimeämmälle ikkunalle kun sen ei tarvitsekesällä tuossa kovimmassa paahteessa olla.

Tytöille virkattua. Ostin yhden lankakaupan poistokorista edullisesti puuvillalankaa keväällä ja pohdin jokusenkin tovin mitä niistä tekisi. Yhtäkkiä väritkään ei olleet yhtään minua, mutta sitten jossain naksahti ja näin silmissäni mitä minun pitää tehdä. Tuli juuri sellainen, tykkään. Sopii molemmille tytöille, ja ihana ettei näytä kummankaan päällä hassulta, kun on noilla vielä hiukan pituuseroa kuitenkin.

Vaava ja paksukainen. Vaava oli kipeä, käytiin eilen lääkärissä ja nyt kun on flunssan häätö aloitettu on vauhtiakin hurjasto enemmän kuin aiemmin. Paksukainen on löllöpoika Martti, ihana ihana kissa, sylissä ei juuri viihdy, mutta lenkkeilee mukana ja on aina niin nälkäkuoleman partaalla, ainakin omasta mielestään.

Käsitöitäkin välillä

Poikalapselle villalapaset, tuntuu aina olevan lapasille tarvetta. Otin puron jämät, laitoin puikoille ja tällaiset tuli, ei mitään ihmeellistä, ei mitään vaativaa, mutta joka päivä valmistumisestaan asti käytössä olleet lapaset. Villalapaset on siitä ihania että huopuvat käytössä niin ihanan lämpimiksi.

Vanhalla talolla olin siivoskelemassa ja käteeni osui kesän alussa leikkaamani haalarin palat. Ompelin sen valmiiksi ja onneksi tapoihini kuuluu leikata kasvuvaraa, sopi hyvin kuopukselle, joustofroteisena ja pitkähihaisena lämmittääkin kivasti.

Kurpitsaa & ihanuudet

Meille muutti pari viikkoa sitten pari tällaista, ihan uutta, ihanuutta. Vaalea on Sulo, toukokuussa syntynyt kolliherra ja raidallinen on serkkunsa Vilén, hiukan nuorempi pikkuinen, kolli myös. Alkujännityksen jälkeen molemmat jo tyytyväisiä uuteen kotiinsa. Vanhoista kissoista toinen on tainnut jo hyväksyä uutukaiset, toinen vielä sähisee, mutta toivotavasti menee ohi.

Meillä ei tänä vuonna tullut kurpitsaa ollenkaan entiseen malliin. Viime vuoden sato taisi olla kolmetoista kurpitsaa, tänä vuonna myöhäisen istutuksen ja viileän kesän takia sain pakkaseen kolme alikokoista kurpitsaa. Meidän suuri herkku on kurpitsapikkelssi. Kun veimme autoani korjattavaksi, oli tien vieressä lava, jossa kurpitsoja ja lappu "saa ottaa niin monta kuin haluaa". Otimme kaksi, tummanoranssin, loistavan soppakurpitsan ja tämän vaaleamman, pikkelssiin oikein passelin. Soppakurpitsa meni jo parempiin suihin, nyt oli pikkelssin vuoro. Oli siinä kuutioimista ja keittämistä, mutta nyt se on tehty. Jääkaappiin päätyi kolme kattilallista pikkelsiä maustumista odottamaan, ei malttaisi odottaa kahta viikkoa.

Ja tietenkin puuhellalla <3, en voi lakata hehkuttamasta sen ihanuutta. Lämmittää ja valmistaa ruoan samalla, ihan mun juttu, miten olen voinut nämä vuodet elää ilman? Eihän sillä edes pala mikään pohjaan, ja voin aivan rauhassa vetää tulille kaikki kuusi kattilaa kerralla jos siltä tuntuu, mahtuu, eikä tarvitse pelätä sulakkeita tms. Vanhaan ei taida olla paluuta, uunia kaipailen välillä kun puuhellan uuni on vähän arvaamaton, vaikka on sielläkin jo mysliä, piirakkaa ja laatikkoruokaa tullut. Uuni saadaan, ja laitetaan, kun sähköt uusitaan, siihen asti syödään hellalla valmistunutta tai paistellaan edellisessä kodissa valmistettua ruokaa.

Keittiötä

Kuvailin joku päivä keittiön nykytilaa ja jaan sen nyt teillekin. Jo ostaessamme talon tiesimme että jääkaappimme tulee olemaan Smeg, väriä emme olleet päättäneet mutta merkin ja mallin kyllä. Väri valikoitui kohtuullisen spontaanisti kauppoja hieroessamme ja nappiin tuo meni. Keittiön tapetin valinta oli silloin alkuun kaikkein vaikeinta, siinä oli jo monta muutakin "lopullista" vaihtoehtoa mutta tämä Sanbergin paperitapetti lopulta kolahti niin että se on just se, eikä mikään muu. Iso määräävä tekijä oli myös ostamani 50 luvun kaupantiski josta päätimme tehdä keittiön tasoa, se mahtui vain kahteen kohtaan keittiössämme. Halusimme astianpesukoneen, uunin ja Ikean ison posliinilavuaarin. Kaikki muu oikeastaan valmistui siinä tehdessä, otimme kiinni ideoista jotka heitettiin jossain tapetoinnin lomassa ja kun ne oli riittävästi kypsyneet ne toteutettiin. Valmis keittiö ei vielä ole, mutta jo oikein käyttökelpoinen.

Ostimme tämän ihanan kulmakaapin hetipian talokauppojen jälkeen yhdeltä paikalliselta kesäkirpulta. Myyjä ilmeisesti luuli repivänsä siitä hirveää hintaa, mutta kun minä tiedän mitä tahdon, ei se viisikymppiseen kaadu. Tykkään huonekaluista jotka ovat jotenkin erilaisia, niillä voi olla tarina tai niissä voi olla jotain eriskummallista. Tässä se on tuo sisus, jollekin varmaan peruskauraa, mutta itse en ollut koskaan nähnyt tuollaista pyörivää, taidokkaasti puusta tehtyä hyllysysteemiä. Meillä sinne ajautui mausteet ja lääkkeet. Kaappi oli pitkään menossa salin nurkkaan, muttei sille olisi siellä ollut mitään funktiota niin se laitettiin osaksi tätä keittiön työnurkkausta ja siihenhän se sopii kuin nakutettu. Sen toiselle puolelle seinään kiinnitettiin kolme hyllyä, edellisen kodin kukkalaudat, ja toiselle puolelle tuollaiset harmaat lokerikot, jotka myös ovat edellisen kodin keittiöstä. Mies teki keittiön tasot itse. Itse kaatoi tammen tätini pihalta ja sahasi sen eripaksuisiksi laudoiksi, niitä on kuivatettu vuosia ja nyt niitä otettiin käyttöön. Tosi kaunista jälkeä, kaupantiskin päälinen puuttuu vielä, tämän nurkkauksen tasot on tässä. Tasoihin vedettiin Osmo colorin väritön öljy keittiö- ja kylppäritasoille. Sitä oli vanhassakin kodissa ja tykättiin kovin pinnasta.

Lavuaari on ikean posliiniallas, tämä yksialtainen, koska siinä pystyy pesemään uunipellin kokonaan tuolla sisällä. Asia joka aina menee pieleen ja se pelti loiskaa vedet lattialle, ei enää. Hana on vielä valitettavasti vain rekvisiittaa, uudelleenjohdotus on kesken, viemäri sentään jo menee pois.

Astiat meillä säilytetään vanhassa kaapissa joka talossa oli kiinteänä jo tänne tullessa, se jää yläkuvassa selän taakse. Uuni on tulossa jääkaapin vieressä olevaan yläkoloon. Nyt siinä säilytetään tiskejä. Kahvinkeitin alkanee olla suurinpiirtein paikallaan. Tuohon Ikean veitsimagneettiin  olen oikein ihanstunut, kaikki käden ulottuvilla mutta pois tasoilta.

Astianpesukonekin on vielä vain rekvisiitta, jos talven aikana jo toimisikin. Sen tilalle ostamme jossain vaiheessa Smegin koneen, mutta pitää hiukan tasoittaa ensin tuota taloudellista tilannetta ja saatiin sopivasti tuollainen vanha kone sen tilalle. Rungot on Ikeasta ja kaikissa laatikkomekanismit. Niihin mies tekee etulevyt kun joutaa, emme halunneet tusinatavaraa, vaan jotain jolla on oikeasti merkitys tai tarkoitus ja ennen kaikkea uniikit ja omat. Tällä hetkellä näyttää siltä että etulevyt saadaan tehtyä vanhan kodin alkuperäisestä helmikattopaneelista, jonka joku aikaisempi omistaja on purkanut pois halteks levyjen tieltä.

Lettikurssi

Käytiin keskimmäisen kanssa lettikurssilla. Hänen tehtävänään oli istua paikoillaan ja minun harjoitella erilaisia letityksiä. Niitä tulikin harjoiteltua monia. Moni näyttää vaikeammalta kuin on. Varmasti joitain tullaan käyttämään pörrötukan kesyttämiseen ihan arjessakin.

Robotti

Kuulun Hopottajiin, se on sellainen suosittelupalvelu, josta saa joskus kokeiluun tuotteita. Olin liittyessä ruksinut että saatan olla kiinnostunut myös maksullisista kampanjoista ja keväisellä tulikin postia että olenko kiinnostunut ostamaan Neato XV Signature pölynimurirobotin ja robomopin hopottajahintaan. Olin kerran kaverilla ihmetellyt robotti- imuria ja se jäi kytemään mieleen, välillä mietin sen hankintaa ja välillä taas en. Nyt tartuin härkää sarvista kun mahdollisuus tuli ja liityin mukaan kampanjaan ja ostin koneen. Nyt siitä on hiukan käyttökokemustakin. Se on ehdottomasti nopein tapa saada lastenhuoneesta pienet lelut pois, kun sanoo päästävänsä sen vapaaksi eikä se yhtään erottele mitä imuroi siivoavat lapset pienimmänkin legon sen edestä pois. Imuroinnissa se ei peittoa sellaista" nuohoan joka nurkan" siivousta, mutta passaa oikein hyvin sellaiseen jokapäiväisen röhnän ja kissojen karvojen putsaukseen. Usein olen laittanut sen iltapalan jälkeen käyntiin ja se on valmis kun kaikki iltatoimet on hoidettu. Meillä on niin korkeat kynnykset ettei se pääse muihin huoneisiin ilman apua, mutta se passaa minulle oikein hyvin.

Linkki kanpanjasivulle tässä Robokeskus

Koti on siellä, metsänreunassa

Koti on siellä missä sydän on... Siellä se on metsänreunassa, se on ollut meidän vasta vähän aikaa, mutta on jo niin rakas, tärkeä ja oma. Koti <3 Tuota katselimme aikanaan ohiajaessa ja haaveilimme, tuo jos joskus tulisi myyntiin ei tarvitsisi miettiä... Ei tarvitsisi miettiä asummeko nyt varmasti siellä missä haluamme, onko tämä se lopullinen koti, vai olisiko jossain joku parempi, oikeampi. Ei se vanha ollut, tämä on. Se on oma, meidän oma. Niin moni ei tunnu ymmärtävän tätä meidän juttua, nyt tuntuu tulevan enemmän kommenttia kuin vanhaan taloon aikanaan. Se ihmetyttää itseäni, koska en kommentoi itse muille heidän asumisestaan. Ymmärrän, että harppasimme ison askeleen, kun ostimme toisen laittoa vaativan kohteen. Ymmärrän että moni ostaa paljon työtä muualta saadakseen nopeammin valmista. Ymmärrän, että moni kokee keskeneräisyyden ongelmana, meille se on enemmänkin haaste. Ymmärrän, ettei monesta olisi tällaiseen, elämään muualta tuotavan kantoveden varassa, parin sähköpistokkeen kanssa. Meille se kuitenkin on juuri sitä ominta ja rakkainta. Meille tärkeintä taitaa olla matka, se, että on tekemistä, suunnittelemista, haaveilua. Me tiedämme, että tämä on vain hetkellistä ja ennenpitkää se kaivo on taas kunnossa ja juoksee sisälle niinkuin silloin kun ostimme talon, sähköt tulevat valmiiksi, ei nyt, mutta jossain kohtaa. Se tunne kun saa jotain valmiiksi, se että voi aidosti sanoa me teimme, ei me tilasimme, me maksoimme tai me halusimme. Me teimme, kahden kaikki tähän asti ja vielä eteenpäinkin. Meitä ei tarvitse sääliä, olemme itse tehneet valintamme ja olemme valmiit kantamaan sen vaatimukset. Jos me olisi haluttu päästä helpommalla me olisi ostettu persoonaton valmistalo avaimet käteen periaattella tai muutettu tukahtumaan kerrostaloon. Me emme halunneet, me haluamme tehdä niinkuin sydän sanoo, emme niinkuin muut tekee tai muut tahtovat meidän tekevän. Oma elämä, oma päätös, silloin voi hengittää vapaasti kun on siellä missä haluaa olla, mihin kuuluu.

Värikäs iltapala muutama ilta taaksepäin, niin hyvää. Ei omakasvattamaa, ne jäi kovin laihoiksi tänävuonna, mutta tulee uusia vuosia.

Näistä maisemista ja tunnelmista kun saa lähteä töihin tietää olevansa oikeassa paikassa.

Mummi <3 Sinulle olisin tämän kaiken halunnut näyttää. Olisin halunnut sinun tietävän. Mummi muistuttaa itsestään kerran vuodessa tämän kaktuksen avulla, sain sen mummilta kun olin reilu kymmenen, se oli pieni ja vaivainen, nyt jo niin iso että kukkii, joka vuosi, uskollisesti. Kukka kestää yhden päivän ja sen päivän on aina tippa linssissä ja mummia ikävä.

Ompeluja välillä

Yksi päivä huomasin juovani aamukahvia kotosalla ihan aivan yksin. Isommat oli koulussa ja eskarissa ja kuopuskin kerhossa. Hyppäsin autoon ja ajelin vanhalle talolle. Ompelin kasaan muutaman valmiiksileikatun ja tein itselleni villatopin. Pöllöpaita keskimmäiselle.

Minun villatoppini, on ollut joka päivä päällä, ihan huippuvaate.

Pojalle aluspaita hihattomana ja kolme pitkähihaista akuuttiin pulaan.