Kevään sairasloman, osasairasloman ja kesäloman aikana olen paljon miettinyt onko ihmisellä joku jaksamisvarasto joka hupenee käytön aikana. Toleranssi kestää ihmisiä on välillä tosi alhaalla. Minulla joka olen aina elänyt ihmisistä ja keskusteluista. En uskalla keskustella koska aina tuntuu että ajatukseni ovat vääriä tai tulevat ulos väärin. Tuntuu etten enää osaa kommunikoida oikein. En jaksa tehdä asioita, usein vaan odotan että tulee ilta ja pääse takaisin nukkumaan. Olen aina touhunnut touhuamasta päästyäni. Aina oli seuraavat projektit jo ajatuksen tasolla mielessä, enää ei ole. Vaellan ilman päämäärää, aloitan asioita saamatta niitä loppuun, ja tuntuu ettei ideoitakaan juuri tule. Voiko elämä olla kuin kuja joka loppuu kun tullaan loppuun. Voiko olla niin että jaksotus menee pieleen ja huomaamattaan elää liikaa jolloin elämää ei riitäkään loppuun asti?
