Meille muutti pari viikkoa sitten pari tällaista, ihan uutta, ihanuutta. Vaalea on Sulo, toukokuussa syntynyt kolliherra ja raidallinen on serkkunsa Vilén, hiukan nuorempi pikkuinen, kolli myös. Alkujännityksen jälkeen molemmat jo tyytyväisiä uuteen kotiinsa. Vanhoista kissoista toinen on tainnut jo hyväksyä uutukaiset, toinen vielä sähisee, mutta toivotavasti menee ohi.
Meillä ei tänä vuonna tullut kurpitsaa ollenkaan entiseen malliin. Viime vuoden sato taisi olla kolmetoista kurpitsaa, tänä vuonna myöhäisen istutuksen ja viileän kesän takia sain pakkaseen kolme alikokoista kurpitsaa. Meidän suuri herkku on kurpitsapikkelssi. Kun veimme autoani korjattavaksi, oli tien vieressä lava, jossa kurpitsoja ja lappu "saa ottaa niin monta kuin haluaa". Otimme kaksi, tummanoranssin, loistavan soppakurpitsan ja tämän vaaleamman, pikkelssiin oikein passelin. Soppakurpitsa meni jo parempiin suihin, nyt oli pikkelssin vuoro. Oli siinä kuutioimista ja keittämistä, mutta nyt se on tehty. Jääkaappiin päätyi kolme kattilallista pikkelsiä maustumista odottamaan, ei malttaisi odottaa kahta viikkoa.
Ja tietenkin puuhellalla <3, en voi lakata hehkuttamasta sen ihanuutta. Lämmittää ja valmistaa ruoan samalla, ihan mun juttu, miten olen voinut nämä vuodet elää ilman? Eihän sillä edes pala mikään pohjaan, ja voin aivan rauhassa vetää tulille kaikki kuusi kattilaa kerralla jos siltä tuntuu, mahtuu, eikä tarvitse pelätä sulakkeita tms. Vanhaan ei taida olla paluuta, uunia kaipailen välillä kun puuhellan uuni on vähän arvaamaton, vaikka on sielläkin jo mysliä, piirakkaa ja laatikkoruokaa tullut. Uuni saadaan, ja laitetaan, kun sähköt uusitaan, siihen asti syödään hellalla valmistunutta tai paistellaan edellisessä kodissa valmistettua ruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti