tiistai 7. heinäkuuta 2015

Keittiön kaapit


Puhelin keittiön kaapeista edellisessä jutussa. Täällä ei ole tainnut olla niistä kuvia, joten tässä niitä. Nämä kuvat ovat ennen maalausta, mutta ovikorjausten jälkeen. Kaapit oli jätetty auki talon tyhjennyttyä ja yksikään niistä ei mennyt kiinni. Jokaisessa oli aika tavalla työtä kiinni saamisen takia, osasta höylättiin paria sivua ja osasta lähes jokaista sivua. Mutta kun kaikki ovet saatiin kiinni ja oli aika ihailla kättemme työtä. Ei voinut taas olla kuin tyytyväinen miten kaunis talo se on niin ulkoa kuin sisältä. Ylhäällä kuvassa iso kaappi, joka on tuvan oven vasemmalla puolella. Siinä on viisi erikokoista ovea. Yläoven takana on kokonaan avoin tila, johon ajattelin pakaste- ja lasipurkkien säilytyksen, ja ehkä joku kylmälaukku tms harvoin käytössä oleva juttu. Ensimmäinen ovi oikealla on suurin, sen takana on hyllyjä, muistaakseni viisi kappaletta. Siihen olen ajatellut astioita. Alhaalla keskellä ja oikealla on samankorkuiset, mutta hiukan eri levyiset ovet, jotka johtavat samaan kaappiin. Kaapissa ei ole hyllyjä, sitä olen pohtinut imureiden piilopaikaksi. Oikean yläpuolella on vielä vanha työkalukaappi jonka saa lukkoon. Kaappi on nyt maalattu kertaalleen Uulan lattiamaalilla, sävyllä minttu ja siitä tuli tosi raikas. Harmi ettei ollut kuvaa siitä uudessa värissään. Sisäpuolen kun vielä siivoisi ja paperoisi, voisi tuoda harvemmin käytetyt astiat siihen ja myydä vanhasta huushollista vitriinikaapin pois. Alakuvassa lähikuva kaapin salvoista. Näin näitä joskus rakennusapteekissa sellaisena kullavärisenä ja muistan pohtineeni että kuka tuollaisia kotiinsa haluaa, mutta nämä, patinoituneena tosi upeat. Uusi maali on eri sävyä kuin vanha, voi olla että uitamme noista kaiken maalin pois ja jätämme metallinväriseksi.




Puuhellan muurin, ja tuvan oven oikealla puolella on tuollainen kapea ja korkea kaappi, joka on vain noin 15 cm syvä. Siinä on ala- ja yläkaappi, ja hyllyt molemmissa. Kahvat ja lukitus uudempia, varmaan 50 luvun alusta, mutta saavat olla muistuttamassa talon eri vaiheista. Tuosta pyykinkuivatusorresta olen erityisen iloinen, se on niin hienoa työtä, ettei nykyään enää löydä vastaavaa. Jos joskus kävelee toinen vastaan jossain romu- tai antikkikaupassa on se varmaan ostettava tuon kaveriksi.



Ekat kuvat keittiön tapeteista. Sitä on toistaiseksi kovin kapeat siivut valmiina ja kuvia vaikea ottaa. Tänään haimme postista uudet kaksi rullaa ja kun ne on seinässä saa yhdestä nurkasta kunnon kuvan tuosta ihanuudesta. Se keräsi synttärivieraiden keskellä enitenkehuja tuo tapetti, ja onhan se ihana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti