perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kuopus 5 vee viimekuussa



Kuopus on hiljaa kasvanut 5 vuotiaaksi neidiksi. Vaatteetkin käyneet pieniksi. 



Synttärilahjaksi tein yöpaidan kun edellinen alkoi kirjaimellisesti olla paita. Viljamin puodin pandaa keltaisena, on ollut tosi kauan kaapissa kun on ollut kaikki pinkki, vaaleanpuna, lila ja sininen kaudet tytöillä molemmilla. Ei keltaista kautta. Nyt tein sen vaan pois ja hyvin kelpasi, koska oli riittävän pitkä, kuulemma. Väri oli sen verran vaikea että kanttasin samalla kankaalla, musta ei ole luonnossa mujsta ja tuon keltaisen sävyyn ei mielestäni sopinut oikein mikään resoreista. 

Toinen tarvelahja oli kylpytakki, jostain ylläripussista tuli tälleinen joustofrotee ja vaikka itse tykkään siitä vaatemateriaalina ei lapset juurikaan enää pidä niitä. Kylpytakiksi juuri sopivan kokoinen pala, hihoihin ei piisannut niin laitoin raitacollegen. Leikkelin vapaalla kädellä edellisen, liian pienen pohjalta ja tyttö tykkäsi.


Kutsuille sai leipoa sarjatyönä. Varsinaisista juhlista ei olekaan yhtään kuvaa, menee aina hulinassa.



Eilen kävimme ystävän kanssa kasvitieteellisessä, ruissalossa. On se aina niin ihana paikka. Taas jäi käteenkin neljä tainta sieltä sisäkasvipöydästä, onneksi ne on tuolla pieniä niin mahtuvat...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti