Ensimmäiseen oikeaan kevätviikonloppuun mahtui paljon. Minä olen niin odottanut aurinkoa uskoen ja luottaen että se tuo mukanaan myös iloa. Kun elämä nyrjähti tammikuussa, on ollu uskomattoman vaikea jatkaa eteenpäin, vaalia positiivisuutta tai jaksaa edes arkea. Ekan kerran tänä viikonloppuna tammikuun kauhujen jälkeen sain itseni kiinni siitä että nautin täysillä ja aidosti siitä mitä teen. Lauantaina ajelin uuteenkaupunkiin saippuakurssille. Olen kerran aiemmin tehnyt, ihan itsenäisesti netin ohjeiden mukaan saippuaa ja kun bongasin ilmoituksen mehiläisvahasaippuakurssista olin varmaan eka ilmoittautuja. Eipä tuo sen erilaisempaa ollut kuin se ensimmäinen kertakaan, 10 g mehiläisvahaa vaan lisäksi, jos olisi aikomus käyttää kaikki pesästä tuleva vaha saippuaan tulisi sitä satoja kiloja, ei ollut tästä vahan tuhoamiseen. Mutta kivaa ja kaunista tekemistä kuitenkin. Värjäsin saippuani vaaleanpunaisella mineraalisavella ja tuoksuksi laitoin limeöljyä. Itse kun tein, en uskaltanut noita laittaa kun ojeissa varoiteltiin epäonnistumisista, nyt uskallan kotonakin. Hmm, lipeää olisikin se puoli pakettia vielä jäljellä...
Katteja vino pino, alkaa vanhalla herralla olla lähtölaskenta jos ei anna meidän nukkua. Möykkää yöt läpeensä ja päivällä on liian suloinen, vaikka edelleenkään ei muista kuin pikkukissasta diggaa. Pikkukissa vaan ei oo enää kovin pieni.
Lauantai illalla naapurit soittivat ja hätyyttivät läheiselle laavulle makkaraa grillaamaan, sinne sit suunnattiin ja oli tosi kivaa. Matkakissa Maija oli mukana koko matkan, seikkaili laavun katolla ja käveli meidän kanssa vielä kotiinkin. Se on niin hassu...
Ja sunnuntai aherrettiinkin kotona koko päivä. Aamupala naamaan ja ulos, illalla tultiin takaisin. Saunan jälkeen nukkumaan, koko päivä ulkona. Silputtiin oksia ja laitettiin marjapensaiden juurille rikkakasveja tukahduttamaan. Mä en myrkyttele mitään ja huono olen kitkemäänkin, siksi peitän kaiken missä rikkakasvien ei ole soveliasta kasvaa. Leikkelin omenapuun ja siistin koko saunan reunan marjatarhan viimevuotisista heinistä ja lehdistä. Kalkkikin tuli samalla heiteltyä, jos kasvu olisi vähän parempaa. Syreenimme ainaki kärsii kovasti kalkin puutteesta, piha oli ollut niin kauan hoitamattomana että metsä, sammal ja hapan maa oli hiipinyt kaikkialle pikkuhiljaa. Yhtä pikkuhiljaa se muuttuu takaisin puutarhaksi, mutta ehdottomasti luontoa ja kasveja kuunnellen, ei mitään alasleikkuita vaan harkintaa. Hitaasti, mutta varmasti. Jonkunlainen kasvimaa pitäisi johonkin täksi vuodeksi raivata, paikka vaan on vielä vähän mietinnässä. Klapejakin tuli pinottua pari kehikollista, mahtaako hakkuut olla vielä edes puolessa, no, puuvaja on ainakin tyhjä, että mahtuu kyllä kunnolla puuta kun tekee vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti