Taas on meneillään selvästi huonompi vaihe. Kierrokset nousevat hetkessä ja joutuu pinnistelemään saadakseen ne alas, jos niitä edes saa alas. Viikonloppuna oli yhden lapsen juhlat ja ne yhdistettynä taas suurempaan työkuormaan aiheuttivat sunnuntaiksi itkuepätoivomustaeiolemihinkäänhaluansatuttaaitseäni kohtauksen. Jäljet oli pitkästä aikaa nähtävillä myös töissä maanantaina. Ainoa ero aiempaan on, että pystyn itse huomaamaan tilanteen ja pohtimaan syitä siihen mutten silti pysty muuttamaan tilannetta.
Välillä mietin että onkohan sisälläni jotain mustaa. Jotain joka on aina ollut siellä, joka tulee aina olemaan siellä ja joka aina välillä tulee esiinn. Jotain mustaa johon en itse voi vaikuttaa vaikka haluaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti