lauantai 30. toukokuuta 2015

Vihdoin ja viimein




Oi kuinka ilahduin kun ajoin pihalle, tulppaanit olivat auenneet. Ihanat, ihanat kerrotut vaaleanpunaiset tulppaanit, niin kauniit. Toivat kaikessa kauneudessaan lohtua viime päiviin, jotka eivät ole olleet niin kovin kauniit. Toivottavasti säilyvät ja jaksavat kukkia myös ensi vuonna.




Joukossa myös muutama viime vuonna istutettu narsissi, jotka ovat varmasti runsaammat tulevina vuosina, kun juurtuvat ja leviävät kunnolla.


Ja se varsinainen terapia. Kukkaterapia. Viikolla sattui kurjia ja terapialle oli, ja on tulevaisuudessa runsaasti tarvetta.  Meillä on puolikas huone täynnä kukkaterapiaa. Hetken tilauksen jälkeen pelkäsin huoneesta tulevan turhan psykedeelinen, mutta ei, se ei ole liian psykedeelinen, se on ihana!!! Aivan ihana! Keitin kahden litran vehnäjauholiisterin je se riitti kolmeen rullaan tapettia eli karkeasti puoleen huoneesta. Huomenna loput. Mä olen rakastunut tähän tapettiin (ja seuraavalla tapetointikerralla siihen, jota silloin seinään pistetään...)



Näin pitkälle päästiin. Keskimäärin puolet huoneesta. Huomenna loput ja toivottavasti myös edes osa listoista. Ihanaa, upeaa, mahtavaa ja mitä vielä, vihdoin ja viimein jotain oikeasti valmista ja lopullista!!! Kyllä me kesällä vielä muutetaan!!!


tiistai 26. toukokuuta 2015

Nimipäiväsukat


Aloitetaas tänne blogiin tätä muunkin elämän höpinää, kun vanhaa ei tuu enää oikein avattuakaan. Keskimmäisellä oli eilen nimpparit, neuloin hänelle lahjaksi ylipolven villasukat öiksi, kasvukivut kiusaavat välillä kovin, josko lämpö auttaisi. Malli omasta päästä, langat novitan woolia, mitä sattui lankalaatikosta löytymään. Tyttö oli ihan haltioissaan ja tuhisee tälläkin hetkellä sukat jalassaan.


Kuvailin talolla sinne putkahdelleita kukkia, etupihan ryteikössä oli hurjasti tällaista narsissia. Se oli ryteikkö kaikkine vadelmine ja muine rikkoineen. Revin vadelmat ja pihlajat pois ja nyt siinä kasvaa, ihan hurjan iso kasa pikkutalviota, saskatoonia joitain pensaita ja narsissit. Pitää kuvata uudestaan nyt siistinä, se on se kohta johon rakastuin kun pihaan ensi kerran tulin, mikä rauha ja luonnon oma taide, vaikkakin istutetuilla kasveilla.



Löytyi puhelimesta autonkin kuva, oli puleerauksessa ja joutuu tämän(kin) kesän hoitamaan kesäauton virkaa, kun varsinainen kesäauto on hiukan surullisemman näköinen. Auto on ihan ympärivuotisessa käytössä.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Pihahöpinää


Tämä kuva vanhalta talolta, meille muutti ensimmäinen mehiläisyhdyskunta sunnuntaina. Uusia asioita opeteltavana, toivottavasti yhteiselo sujuu rauhaisasti ja saisin kerättyä hyvän hunajasadon syksyllä.


Kuvailin talolla hiukan kukkia. Tämän "penkin" tein viime vuonna kun aloin pelastamaan kasveja vanhan talon pihalta. Ostin siihen lisäksi miniruusun, joka on talvehtinut hyvin, aivan täynnä uutta kasvua, ihanaa. Tulppaanit on myös uusia ostettuja.


Sain syysvuokonkin talvehtimaan, vaikka kuulin monesta lähteestä ettei se talvehdi vaan häviää aina. Toivottavasti viityy pysyvästi paikallaa.



Talviot aloittavat pikkuhiljaa kukintaansa. Pikkutalvio on vallannut etupihalta vanhan pensasryhmän koko alaosat, tosi ison alueen ja kun se kukkii se on ihan mielttömän kaunista katseltavaa. Talviota kasvaa tuossa auringosta varjoon ja siksi ne kukkivat hiukan eri aikaan, upea!

torstai 14. toukokuuta 2015

Maalausta


Lastenkamarin ikkunan maalaus on aloitettu. Tiistai- iltana kävin maalamassa ekan kerroksen ohennetulla gysingen pellavaöljymaalilla. Tänään maalattiin toinen kerros hiukan paksummalla seoksella ja muutaman päivän päästä kolmas kerros. Pokia ei ole vielä otettu käsittelyyn ollenkaan pienen flunssanpoikasen takia, tuntuu että jaksaa vain sen mikä on ihan pakko ja nämä lähesvalmiithan olis suuri synti jättää odottamaan.



Lisäksi maalasin lastenkamarin muurin. Mies rappasi sen uudestaan koska siitä oli irtoillut palasia ja tuo vasemmalla oleva osa oli osin tapetoitu. Halusimme sen kokonaan rapatuksi ettei liian lähellä kuumaa tulipesää ole palavaa materiaalia. Maali on Uulan pellavaöljymaalia sävytettynä ruusuun, jota on nykyisen kotimme keittiön lattiassa. Tuli hurjemman näköinen kuin mielikuvissani, mutta nyt kun katson kuvia, pohdin että se johtuneekin työmaavalaisimesta, koska tuo ovikaan ei oikeasti ole sininen. Tähän huoneeseen on tulossa Philgren& Ritolan tunturikukka punaisena. Muurikin tarvitsee vielä toisen kerroksen maalia.




Ihana kolmevuotiaamme ja kesyttämänsä perhonen. Tyttö kulki pitkin pihaa perhonen sormessaan pitkän aikaa ja pyysi ottamaan kuvia. En edes tiedä mikä perhonen tuo oli. Pitkään viihtyi tuossa ja kun isommat sisarukset luonnollisesti halusivat myös pitää sitä, se kyllästyi kolmannen kohdalla ja lensi tiehensä. Siitäkös riemu repesi kun muut sai ja yksi ei.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Pikku puppe


Talolla asusteli pikkuinen pupun poikanen. En tiedä miten rusakon ja metsäjäniksen poikasen erottaa toisistaan, talolla majailee molempia. Se oli vasta kämmmenen kokoinen ja niin syötävän suloinen. Koko päivän se hengaili siinä ikkunaremointin alapuolella, mutta aamulla emo oli sen vienyt pois. Onneksi, ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa jos pikkuista pelottaa. Saatiin viikonloppuna huone hyvään vaiheeseen, vaikkei ihan tavoitteeseen päästykään minun sairastuttua. Ikkunan karmi odottaa siellä nyt maalariaan, sen jälkeen tai samalla kertaa maalataan muuri ja sen jälkeen tapetti... Niin lähellä mutta silti niin kaukana. Äitienpäiväviikko, kiirettä pitää, jos ensi viikolla ehtisi...




lauantai 2. toukokuuta 2015

Liisterin keittoa


Kaupasta ei tahdo nykyisin saada enää muovitonta liisteriä. Vanhan ajan tapettiliisteriä saa ostaa jauheena, mutta jos tarve on samaa luokkaa kuin meillä, sen ostamisella menee vararikkoon. Kotimaiset gluteeniviljat on meillä aikalailla pannassa, varsinkin vehnä, mutta nyt piti ihan ostaa pussi ja kokeilla liisterin keittoa ihan kotikonstein. Tulihan sitä siitä keitettyä monta litraa, huokolevyt ne jo imaisivat eli ennen tapetointia pitää ostaa uusi pussi. Me saatiin tänään liisteröityä loput pinkopahvit lastenkamarin seiniin ja ikkuna raaputettua. Huomenna maalaan ikkunankarmin ekaan kertaan ja tutustun pokiin lähemmin. Sen jälkeen saa tapetoida, oi, niin odotan kukkaniityn heräämistä lastenkamariin. Se on myös siinä mielessä merkityksellinen hetki, että sen jälkeen saa yhden huoneen siistittyä ja sisustettua siihen sängyn, silloin siellä voi nukkua sellaisina viikonloppuina kun lapset ovat remonttievakossa muualla. Ja se taas tarkoittaa pidempiä iltoja ja aikaisempia aamuja eli pidempiä työpäiviä ja enemmän valmista...





Vappua


Me saatiin vapuksi lapset hoitoon ja sehän tarkoittaa sitä, että saa remontoida keskeytyksettä ihan niin kauan kuin jaksaa. Ja kyllä tuntee touhunneensa. Mies rappasi keittiön muurin valmiiksi. Sivuseinällä, eteisen ja keittiön välissä on vielä pieni alue joka laitetaan toivottavasti tänään ja sitten on sotkulikaiset puuhat keittiön osalta ohi.


Minä raaputtelin lastenkamarin ikkunankarmia, kun tajusin että olen käyttänyt tunteja ja tunteja listojen entraamiseen, mutta niitä ei kannata laittaa paikoilleen ennen kuin ikkunakin on kunnossa koska irrotuksessa tulee aina vaurioita. Menköön siis samalla. Pokista käyn läpi helpot, puukorjattavat joutuvat odottamaan, että asumisen kannalta tärkeimmät asiat ovat valmiita ja mies alkaa niitä sitten askartelemaan.



Pinkopahvitettiin taas sen verran mitä liisteriä riitti. Huokolevyt imevät liisteriä ihan hurjasti. Kiinnitimme pinkopahvit ihan liisteröimällä, koska ne eivät huokolevyssä pysy nupinnauloilla. Huokolevyt olisi myös voinut alustapetoida makulatuuripaperilla, mutta me valitsimme pinkkarin sen taloudellisuuden vuoksi.



Keittiössä oleva vesipumppu on kiinnitetty hirsiseinän läpi tämän huoneen puolelle ja huomasin vanhassa pinkopahvissa reiän sen vieressä. Kun pumppu irroitetaan, siihen tulee muitakin reikiä ja sitä joutuu paikkakorjaamaan ennen tapetointia. Oli ihan pakko vähän kurkistaa mitä alta pilkistää kun mahdollisuus tuli. Mehän siis olemme jättäneet kaiken vanhan tekemiemme levytysten alle, koska siellä ei olla käytetty mitään muoveja tms niitä olisi turha repiä pois. Niin ennenkin tehtiin, uusi tapetti aina vanhan päälle ja jälkipolvi pääsee kurkistamaan halutessaan mitä on ennen ollut. Haluamme jatkaa tätä ja näin vähentää myös sekä työmäärää, että jätemäärää remontin osalta. Alla oli ensin sama tapetti, jonka jo dokumentoin lastenkamarin muurista ja sen alla tosi kaunista taivaansinistä tapettia, siitä näkyi vain pilkahdus enkä alunnut alkaa repimään mitään enempää rikki. Jos pumpun irroituksessa näkyy enemmän, kuvaan paremmin.



Pihalla tulee myös ylläreitä, ei ihan hirveästi koska talo ja tontti on olleet omillaan niin pitkään. Luonnontilaisella tontilla säilyy vain vahvimmat puutarhakasvit. Narsisseja näin jo aiemmin tulevan etupihalta ja nyt melkein astuin päälle ennenkuin huomasin isot alueet helmililjaa keittiön ikkunan alapuolella. Ihanaa, nykyhelmililjat leviävät tosi huonosti. Tämä vanha kanta taas leviää hyvin, saan tuosta esiintymästä sitä laitettua joka puolelle ja toivottavasti jonain päivänä talomme on tähän aikaan vuodesta sipulikukka ja vuokkomeren keskellä. Valkovuokkoja oli pihalla myös jonkin verran.