sunnuntai 31. elokuuta 2014

Lautaa

 Huh, kesken projektin ilmaantui tieto että lähellä olisi tukkeja myytävänä tarvitsijalle. Isäntä kysymään hintaa ja sopivahan tuo oli. Viisi tukkia kokonaisena talolle ja loput sahalle ja eikun lautaa sahaamaan. Isäntä oli mukana sahaamassa ja päättämässä minkä verran mitäkin. Kun itse tekee, saa mitä haluaa.

 Taapeloitiin ne tuohon piharakennuksen päätyyn, se on melkein koko päivän auringossa sen paistaessa ja siihen oli helpompi saada ne suoraan. Kattokin niille laitettiin kun nyt on niin paljon satanut. Saavat kuivua ensi vuoteen, niitä tarvitaan sitten piharakennuksessa kun sitä aletaan korjailemaan.
 Tämä liuska on yksi, mihin tehtiin lankut. Paksut ja upeat, vanhoista ei olekaan enää mihinkään, niillä ei uskalla edes kävellä. Tähän menee myös pari niistä kokonaisista tukeista.

perjantai 1. elokuuta 2014

Ekat tapettipohdinnat


Talolla ollaan purettu paljon, mitään uutta ei ole vielä oikeastaan tehty. Kuistin pahasti lahonnut alapuu vaihdetaan tänään jos hommat vaan sujuu, samalla kuisti nousee taas suoraksi kun nyt se on pahasti kallellaan. Sen jälkeen saa tehtyä ne vaativimmat mitä on tarpeen ennen muuttoa. Minä malttamattomana katselen tapetteja, huonekaluja ja pohdin värejä vaikka isompia asioita pitää hoitaa ensin. Toisaalta tapetointi on sellaista mitä minäkin pystyn tekemään niin voinen hiukan sillä tavoin edistää kotiin muuttoa.

Viime viikonloppuna oli pakko kipaista tapettimallikirjat paikallisesta rautakaupasta lainaan ja vilkuilla niitä. Aiemmin tilasin Philgren&Ritolalta malleja tapetteja varten, ja niistä valittiinkin kahden huoneen tapetit. Näistä huoneista mitä nyt hoidetaan kuntoon olohuone, entinen sali on varma ja toisen pikkuhuoneen tapetti, keittiö ja toinen pikkuhuone taas vaivasi päätä. Pikkuhuoneen vielä saisi kuntoon ihan helpolla jos tietäisi mitä sinne laitetaan. Tapettikirjoista sen sitten löysin, rakkautta ensi silmäyksellä. Philgren&Ritolan metsätähti vaaleanpunaisena. Ihana herkkä tapetti, pikkusydämineen ja kukkineen, täydellinen väri ja mikä parasta, mieskin tykkäsi siitä todella. Ihmettelin miksen ollut löytänyt sitä Philgren&Ritolan sivuilta ja kävin katsomassa. Ei sitä ollut siellä, surffasin  netissä ja bongasin blogin jossa oli juttua ettei sitä saisi ja he olivat joutuneet vaihtamaan suunnitelmaa sen takia. Surffasin lisää ja löysin Tapettitalon sivut, sieltä tapetti vielä löytyi ja soitin. Rouva puhelimessa meinasi että tapetti on varmaan vaan unohtunut heidän sivuilleen jos se kerran tehtaalta jo on loppu. Annoin tapetin numeron ja tuli hiljaisuus. Juu, tapetin valmistus on lopetettu ja telat tuhoutuneet eli sitä ei tehdä lisää enää. Mutta heillä on yksi avaamaton ja kaksi avattua rullaa jäljellä, viimeiset. Tilasin ne tietämättä yhtään että miten paljon niillä saa tapetoitua.


 Eilen ne sitten tulivat ja pitihän tuo poltteleva paketti heti avata. Ihana tapetti, siis aivan täydellinen tuo on. Meillä on ollut viikko aikaa pohtia miten se saataisiin riittämään huoneeseen johon se on tulossa. Alkuun en halunnut hirsiä näkyviin huoneeseen, johon tämä on tulossa, mutta koska en näe sitä myöskään puolipaneelin kaverina päätimme ottaa sisäseinää hirrelle tarvittavan määrän. Aamulla kokeilin miltä tapetti näyttää paljaan hirren vieressä nykyisessä keittiössämme ja sopiihan tuo. Huoneen lattia on tulossa maalattavaksi samalla Uulan ruusu- sävyllä kuin nykyisen keittiön lattia ja tässä asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että näin sen piti mennä, jos koko huone olisi ollut aivan vaaleanpunainen, se olisi ollut liian vaaleanpunainen jopa minulle, nyt hirsi tuo huoneeseen sopivasti rouheutta ja toista sävyä.


 Ja kun nyt olemme riittävästi pohtineet että kumpaan pikkuhuoneeseen tuo laitetaan niin päädyimme kuitenkin pihan puoleiseen, siihen jonka listojen takana luki vieraskamari. Siellä on maalaamaton lattia ja meillä purkki ylimääräistä maalia, naapurihuoneessa tapetin kaveri olisi ollut harmaa lattia. Vieraskamariksi tuo meilläkin päätyy kun pääsemme ylös nukkumaan, mutta alkuun se on meidän makuuhuoneemme. Väliaikaiseen lastenhuoneeseen laitamme varmaankin sitten puolipaneelin ja kirjavamman tapetin.


Eilen bongasin vielä facebookin purkutavarakirppikseltä aivan täydellisen alakaapin keittiöön. Siitä tulee omaa juttua kun rahti tuo sen tänne. Niin haluaisin jo saada valmista mutta kolmen lapsen kera remontointi on hidasta puuhaa ja itse halusimme hitaasti edetä, sisustellaan ruusuilla siis tätä nykyistä kotia.